Työyh­tei­söt eivät ole tun­ne­tyh­jiöi­tä, eivät­kä sel­lai­sik­si muu­tu, vaik­ka sitä jos­kus toi­vot­tai­siin. Tun­teet ovat osa ihmi­syyt­tä, ja siten osa myös jokais­ta koh­taa­mis­ta, pää­tös­tä ja vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­net­ta, joi­ta esi­hen­ki­lö­työs­sä koh­da­taan päi­vit­täin. Nii­tä ei voi kyt­keä pois pääl­tä, mut­ta nii­tä voi – ja kan­nat­taa – oppia ymmär­tä­mään ja joh­ta­maan.

Tun­teet eivät ole työ­pai­kan häi­riö­te­ki­jöi­tä tai suo­ri­tus­ta­son hei­ken­tä­jiä. Päin­vas­toin: ne ovat val­ta­va ali­hyö­dyn­net­ty voi­ma­va­ra ja poten­ti­aa­li, joka tun­neo­saa­van joh­ta­mi­sen avul­la voi­daan val­jas­taa työn suju­vuu­den, hen­ki­lös­tön hyvin­voin­nin ja koko työyh­tei­sön kukois­tuk­sen tuek­si ja mah­dol­lis­ta­jak­si. Tun­teet ovat myös kes­kei­nen osa pää­tök­sen­te­koa, moti­vaa­tio­ta ja palau­tu­mis­ta.

Sivut­ta­mal­la tun­teet saa­tam­me tukah­dut­taa sen inhi­mil­li­sen kapa­si­tee­tin, jota sote-ala tar­vit­see enem­män kuin kos­kaan, eri­tyi­ses­ti epä­var­muu­den ja kuor­mi­tuk­sen kes­kel­lä. Menes­ty­mi­nen muut­tu­vas­sa työ­elä­mäs­sä edel­lyt­tää yhä enem­män tun­tei­den joh­ta­mi­sen tai­to­ja: kykyä tun­nis­taa, sää­del­lä ja hyö­dyn­tää tun­tei­ta sekä raken­taa tun­ne­tur­vaa myös haas­ta­vis­sa tilan­teis­sa.

Tun­tei­ta ei tar­vit­se pelä­tä – nii­tä on opit­ta­va koh­taa­maan ja. Samal­la kehi­täm­me esi­hen­ki­lö­työn uut­ta super­voi­maa.