Työ­elä­mä tun­tuu yhä useam­min mah­dot­to­mal­ta yhtä­löl­tä: enem­män tulok­sia, vähem­mil­lä resurs­seil­la, kas­va­van epä­var­muu­den ja kuor­mi­tuk­sen kes­kel­lä. Samaan aikaan työn­te­ki­jöi­den hyvin­voin­ti hor­juu ja uupu­mus­lu­vut jat­ka­vat nousu­aan. Miten joh­taa, kehit­tyä ja menes­tyä täl­lai­ses­sa todel­li­suu­des­sa taval­la, jos­sa tuot­ta­vuus para­nee, mut­ta ei ihmis­ten kus­tan­nuk­sel­la?

Tar­jol­la on onnek­si rat­kai­su­ja, jot­ka eivät perus­tu jat­ku­vaan suo­rit­ta­mi­seen, vaan psy­ko­lo­gi­seen pää­omaan ja vah­vuus­pe­rus­tei­seen. Kun yksi­löi­den toi­vo, pys­ty­vyys, myön­tei­syys ja resi­liens­si vah­vis­tu­vat, kas­vaa myös kyky suo­riu­tua, oppia, uudis­tua ja teh­dä yhteis­työ­tä – kes­tä­väs­ti. Vah­vuus­pe­rus­tei­suus ei tar­koi­ta ongel­mien kiel­tä­mis­tä, vaan suun­nan­muu­tos­ta: huo­mion siir­tä­mis­tä sii­hen, mikä toi­mii, ja jon­ka varaan voi­daan raken­taa erin­omai­suut­ta haas­teis­ta huo­li­mat­ta.