Kun­ta­stra­te­gia – huk­kaan hei­tet­ty mah­dol­li­suus?

Itse niin päät­tä­jän kuin kon­sul­tin roo­lis­sa monet ker­rat rul­janns­siin osal­lis­tu­nee­na huo­maan poh­ti­va­ni onko lop­pu­tu­le­ma kui­ten­kaan kai­ken koh­kaa­mi­sen väärt­ti, pys­ty­tään­kö kun­ta­stra­te­gi­aan koh­den­ne­tut suu­ret odo­tuk­set täyt­tä­mään. Aut­taa­ko val­mis asia­kir­ja, mah­dol­li­ses­ti työ­lään­kään pro­ses­sin myö­tä syn­ny­tet­ty­nä, joh­toa allo­koi­maan resurs­se­ja har­ki­tus­ti valit­tui­hin koh­tei­siin? Jos stra­te­gi­aa ei käy­te­tä talous­ar­vion ja inves­toin­ti­pää­tös­ten läh­tö­koh­ta­na, kuten vali­tet­ta­van usein käy, niin mikä sen anta­ma hyö­ty on? Usein vas­taus on, että pro­ses­sin myö­tä päät­tä­jiä sitou­te­taan ja pereh­dy­te­tään kun­nan tai hyvin­voin­tia­lu­een tilan­tee­seen ja kehi­tys­nä­ky­miin. Mut­ta voi­si­ko päät­tä­jien osaa­mis­ta­son ja sosi­aa­li­sen lii­man syn­nyt­tä­mi­sen saa­vut­taa juu­ri nii­hin tavoit­tei­siin suo­raan pyr­kien eikä ikään kuin stra­te­gia­pro­ses­sin sivu­tuot­tee­na, pii­lo-ope­tus­suun­ni­tel­ma­na? Menet­tää­kö orga­ni­saa­tio aidon tah­don­muo­dos­tuk­sen mah­dol­li­suu­den, jos työ­pa­jois­ta tulee itse­tar­koi­tus ja tilan­ne­ku­va­ma­te­ri­aa­li hukut­taa rat­kai­sua vaa­ti­vat kriit­ti­set uhkat tai mah­dol­li­suu­det ope­ra­tii­vis­ten yksi­tyis­koh­tien mereen? Syven­tää­kö stra­te­gia­sapluu­nan orjal­li­nen täyt­tä­mi­nen arvo, visio ja mis­sio mie­tel­mi­neen päät­tä­jien stra­te­gis­ta ymmär­rys­tä? Saat­taa olla, että stra­te­gia­har­joi­tus onkin enem­män tur­val­li­suut­ta luo­va ritu­aa­li kuin kes­kei­set valin­nat pel­kis­tä­vä suun­nit­te­lu­pro­ses­si.

Ehkä­pä lii­an mon­ta stra­te­gia­pro­ses­sia läpi­käy­nee­nä ajat­te­len nykyi­sin niin, että oikean stra­te­gian laa­din­nas­sa voi­si läh­teä suo­rem­min liik­keel­le orga­ni­saa­tion, kun­nan tai hyvin­voin­tia­lu­een, tun­nis­ta­mis­ta kysy­myk­sis­tä, joi­hin päät­tä­jät tavan takaa palaa­vat ilman että nii­hin on saa­tu raken­net­tua kes­tä­viä lin­jauk­sia, joi­hin vas­tauk­sen saa­mi­nen toi­si suju­vuut­ta pää­tök­sen­te­koon ja vähen­täi­si ris­ti­rii­to­ja val­mis­te­lus­sa ja pää­tök­sen­teos­sa. Jokai­sel­la orga­ni­saa­tiol­la täl­lai­set tee­mat ovat aikaan ja paik­kaan sidot­tu­ja ja kes­ke­nään eri­lai­sia, mut­ta itse olen tör­män­nyt usein mm. seu­raa­viin kysy­myk­se­na­set­te­lui­hin:

• Kehi­te­tään­kö kun­nan kes­kus­taa vai kyliä ja kau­pun­gi­no­sia? Toi­si­ko joko-tai ‑lin­jaus var­mem­min kil­pai­lue­tu­ja kuin sekä-että ‑nah­ka­pää­tös? Hyvin­voin­tia­lueil­la pal­ve­lu­verk­ko­pää­tök­set ovat saman­su­kui­nen kysy­mys. Jos yhtei­sym­mär­rys­tä ei stra­te­gia­pro­ses­sis­sa syn­ny, niin voi­si­ko stra­te­gias­ta teh­dä kui­ten­kin niin terä­vän, että sii­tä pitää äänes­tää val­tuus­tos­sa vai onko ainoa mah­dol­li­suus kir­ja­ta pie­nim­män yhtei­sen nimit­tä­jän poh­jal­ta yleis­luon­toi­sia lin­jauk­sia, rik­ko­mat­ta työ­pa­jois­sa aikaan­saa­tua kon­sen­sus­tun­nel­maa?
• Mihin suun­taan kun­tam­me samais­tuu, kurot­te­lee tai orien­toi­tuu? Var­sin­kin maa­kun­tien rajoil­la tai kah­den maa­kun­ta­kes­kuk­sen välis­sä ole­vat kun­nat saat­ta­vat kipuil­la sen kans­sa mihin kun­nan oli­si jär­ke­vää suun­tau­tua. Esim. oma koti­kau­pun­ki­ni Kera­va iden­ti­fioi­tuu toi­saal­ta ”pää­kau­pun­ki­seu­dun poh­joi­sek­si kär­jek­si”, toi­saal­ta monis­sa käy­tän­nön rat­kai­suis­sa osak­si Kuu­ma-kun­tia tai aina­kin Kes­ki-Uusi­maa­ta. Ori­mat­ti­la poh­tii ole­mus­taan Lah­den tai toi­saal­ta Uuden­maan osa­na jne. Perus­tel­tu, stra­te­gias­sa hah­mo­tel­tu rat­kai­su toi­si toden­nä­köi­ses­ti lin­jak­kuut­ta eri elä­mä­na­loil­la teh­tä­viin pää­tök­siin aina maan­käy­tön suun­nit­te­lus­ta alkaen.
• Pro­fi­loi­tuu­ko kun­tam­me viih­tyi­sän vapaa-ajan ja asu­mis­viih­tyi­syy­den vai esim. aktii­vi­sen yrit­tä­mi­sen ja vah­van työ­paik­kao­ma­va­rai­suu­den kun­ta­na, mikä saat­tai­si edel­lyt­tää vihe­ra­lueil­le raken­ta­mis­ta tai uusia tie­lin­jo­ja vihe­ra­luei­ta hal­ko­maan? Alu­een kes­kus­kun­ta­na ei pro­fi­loi­tu­mi­nen ole luon­nol­li­ses­ti­kaan niin help­poa kuin kun­nas­sa, joka on osa yhte­näis­tä työs­sä­käyn­tia­luet­ta, toi­mi­vien jouk­ko­lii­ken­neyh­teyk­sien äärel­lä.

Lis­taa voi luon­nol­li­ses­ti jat­kaa ja jokai­sel­la ne ovat oman­sa. Tämän tyyp­pi­siä kriit­ti­siä tee­mo­ja ensin omas­sa kun­nas­sa etsi­mäl­lä ja sit­ten nii­hin vaih­toeh­to­ja tai vas­tauk­sia etsi­mäl­lä pääs­täi­siin ehkä aidom­min ja nopeam­min stra­te­gi­siin valin­toi­hin käsik­si kuin perin­tei­sen stra­te­gia­sapluu­nan reit­tiä orjal­li­ses­ti ete­ne­mäl­lä. Tämä toki edel­lyt­tää, että mah­dol­li­sen ulko­puo­li­sen avun lisäk­si oman kun­nan oikeat osaa­jat, viran­hal­ti­jat, osal­lis­tu­vat aktii­vi­ses­ti vaih­toeh­to­jen työs­tä­mi­seen ja tilan­ne­ku­van raken­ta­mi­seen näis­tä vali­tuis­ta ydin­tee­mois­ta. Jos­kus on nimit­täin tör­män­nyt pro­ses­sei­hin, jois­sa joh­to­ryh­mä on ulkois­ta­nut stra­te­gia­pro­ses­sin ulko­puo­li­sel­le fasi­li­taat­to­ril­le stra­te­gia­ku­lis­sin yllä­pi­tä­mi­sen ideal­la. Joka tapauk­ses­sa kun­nan ja hyvin­voin­tia­lu­een kan­nat­taa ennen aloit­ta­mis­ta päät­tää mik­si stra­te­gia teh­dään eli mihin tar­koi­tuk­seen ja kenel­le. Siin­te­lee­kö mie­les­sä laa­ja kun­nan koko­nais­suun­ni­tel­ma yksi­tyis­koh­tai­si­ne toi­men­pi­tei­neen vai muu­ta­miin kes­kei­siin tee­moi­hin valin­to­ja mää­rit­te­le­vä joh­ta­mi­sen perus­jal­ka?