Annam­me­ko tilaa inhi­mil­li­sel­le joh­ta­mi­sel­le?

Täl­lai­sen etäi­sen ja mekaa­ni­sen joh­ta­mi­sen vas­ta­pai­nok­si pro­fes­so­ri Pau­li Juu­ti aset­taa inhi­mil­li­sen joh­ta­mi­sen. Koh­ta jul­kais­ta­vas­sa kir­jas­saan Inhi­mil­li­sen joh­ta­mi­sen mah­dol­li­suus hän ker­too, mik­si se on vält­tä­mä­tön­tä ja kuin­ka sii­hen siir­ry­tään.

Inhi­mil­li­nen joh­ta­mi­nen ins­pi­roi ihmi­siä ja saa hei­dät kehit­tä­mään itse­ään. Se saa ihmi­set näke­mään työn­sä uudes­sa valos­sa. Työ, joka äsken oli uuvut­ta­vaa ja yli­voi­mais­ta suo­rit­taa, tar­jo­aa nyt tilaa oppi­mi­sel­le, kehit­tä­mi­sel­le ja kek­si­mi­sel­le. Kulut­ta­va työ muut­tuu mah­dol­lis­ta­vak­si. Jot­ta täs­sä onnis­tu­taan, myös joh­ta­jien on muu­tut­ta­va.

Joh­ta­jien on kyet­tä­vä arvioi­maan itse­ään kriit­ti­ses­ti ymmär­tääk­seen itse­ään aikai­sem­paa parem­min. Hei­dän on opit­ta­va luot­ta­maan työ­to­ve­rei­hin­sa ja arvos­ta­maan hei­tä. Hei­dän on uskal­let­ta­va kysyä ja myön­tää avoi­mes­ti vir­heen­sä. Hei­dän on ymmär­ret­tä­vä, että aikam­me vaa­ti­vis­sa sosi­aa­li­sis­sa, talou­del­li­sis­sa, eko­lo­gi­sis­sa, tek­no­lo­gi­sis­sa ja kan­san­vä­li­sis­sä olo­suh­teis­sa he eivät voi vain omiin voi­miin­sa tukeu­tu­mal­la joh­dat­taa orga­ni­saa­tio­taan menes­tyk­seen. Täs­sä ajas­sa vaa­di­taan jokai­sen muka­nao­loa ja sii­nä joh­ta­mi­sen ja kes­ki­näi­sen kans­sa­käy­mi­sen inhi­mil­li­syys on rat­kai­se­va teki­jä ja voi­ma.

Vaik­ka puhu­taan joh­ta­jis­ta, myös työn­te­ki­jöi­den on ymmär­ret­tä­vä, että he yhdes­sä vas­taa­vat työi­los­ta orga­ni­saa­tios­sa. Juha­ni Kive­lä ja Anne­li Tem­mes vaa­ti­vat tätä kir­jas­saan Yhtei­sen mer­ki­tyk­sen ja työi­lon puo­les­ta. Ilo ruok­kii opti­mis­mia ja huu­mo­ri vapaut­taa ajat­te­lun dua­lis­mis­ta ja umpi­ku­jas­ta. Sen sijaan, että mää­ri­tel­lään tark­ko­ja tavoit­tei­ta mit­ta­rei­neen, oli­si hyö­dyl­lis­tä poh­tia, kuin­ka luo­da iloa työ­hön.

Radi­kaa­li vuo­ro­vai­ku­tus on yksi inhi­mil­li­sen joh­ta­mi­sen perus­tai­dois­ta. Sii­tä on ilmei­ses­ti hel­pom­paa puhua kuin toteut­taa sitä käy­tän­nös­sä. Kun­ta­ken­tän hyvin tun­te­va joh­ta­mi­sen kehit­tä­jä Mari­ta Lehi­koi­nen on kerän­nyt juu­ri päät­ty­neel­tä val­tuus­to­kau­del­ta ainut­laa­tui­sen tilas­tol­li­sen aineis­ton kun­tien kes­keis­ten päät­tä­jien väli­ses­tä kans­sa­käy­mi­ses­tä. Se osoit­taa, että huo­leen on todel­la aihet­ta, vaik­ka tut­ki­mus­ten mukaan juu­ri yhdes­sä teke­mi­nen on ihmi­sil­le muka­vaa, aktii­vi­suus on tart­tu­vaa ja työn yhtei­nen kehit­tä­mi­nen on moti­voi­vaa.

Haas­te on tämä: kuin­ka saa­da jul­ki­set ja yksi­tyi­set orga­ni­saa­tiot kehit­tä­mään inhi­mil­li­siä käy­tän­tö­jä?