Tällaisen etäisen ja mekaanisen johtamisen vastapainoksi professori Pauli Juuti asettaa inhimillisen johtamisen. Kohta julkaistavassa kirjassaan Inhimillisen johtamisen mahdollisuus hän kertoo, miksi se on välttämätöntä ja kuinka siihen siirrytään.
Inhimillinen johtaminen inspiroi ihmisiä ja saa heidät kehittämään itseään. Se saa ihmiset näkemään työnsä uudessa valossa. Työ, joka äsken oli uuvuttavaa ja ylivoimaista suorittaa, tarjoaa nyt tilaa oppimiselle, kehittämiselle ja keksimiselle. Kuluttava työ muuttuu mahdollistavaksi. Jotta tässä onnistutaan, myös johtajien on muututtava.
Johtajien on kyettävä arvioimaan itseään kriittisesti ymmärtääkseen itseään aikaisempaa paremmin. Heidän on opittava luottamaan työtovereihinsa ja arvostamaan heitä. Heidän on uskallettava kysyä ja myöntää avoimesti virheensä. Heidän on ymmärrettävä, että aikamme vaativissa sosiaalisissa, taloudellisissa, ekologisissa, teknologisissa ja kansanvälisissä olosuhteissa he eivät voi vain omiin voimiinsa tukeutumalla johdattaa organisaatiotaan menestykseen. Tässä ajassa vaaditaan jokaisen mukanaoloa ja siinä johtamisen ja keskinäisen kanssakäymisen inhimillisyys on ratkaiseva tekijä ja voima.
Vaikka puhutaan johtajista, myös työntekijöiden on ymmärrettävä, että he yhdessä vastaavat työilosta organisaatiossa. Juhani Kivelä ja Anneli Temmes vaativat tätä kirjassaan Yhteisen merkityksen ja työilon puolesta. Ilo ruokkii optimismia ja huumori vapauttaa ajattelun dualismista ja umpikujasta. Sen sijaan, että määritellään tarkkoja tavoitteita mittareineen, olisi hyödyllistä pohtia, kuinka luoda iloa työhön.
Radikaali vuorovaikutus on yksi inhimillisen johtamisen perustaidoista. Siitä on ilmeisesti helpompaa puhua kuin toteuttaa sitä käytännössä. Kuntakentän hyvin tunteva johtamisen kehittäjä Marita Lehikoinen on kerännyt juuri päättyneeltä valtuustokaudelta ainutlaatuisen tilastollisen aineiston kuntien keskeisten päättäjien välisestä kanssakäymisestä. Se osoittaa, että huoleen on todella aihetta, vaikka tutkimusten mukaan juuri yhdessä tekeminen on ihmisille mukavaa, aktiivisuus on tarttuvaa ja työn yhteinen kehittäminen on motivoivaa.
Haaste on tämä: kuinka saada julkiset ja yksityiset organisaatiot kehittämään inhimillisiä käytäntöjä?
