Ajat­te­lun ava­ruut­ta teko­ä­lyn aika­kau­teen

Hol­lan­ti­lai­nen filo­so­fi Baruch Spi­noza esit­ti, että vii­saus on asioi­den näke­mis­tä sub specie eter­ni­ta­tis eli ikui­suu­den kan­nal­ta. Vii­sau­den perus­pe­ri­aat­tei­siin kuu­lu­vat pit­kän aika­vä­lin näkö­kul­ma, koko­nais­ku­van hah­mot­ta­mi­nen ja välit­tö­män tilan­teen ulko­puo­lel­le kat­so­mi­nen. Moder­nis­sa yhteis­kun­nas­sa kär­si­tään jon­kin sor­tin ajal­li­ses­ta uupu­muk­ses­ta. Jos on koko ajan hen­ki­ses­ti hen­gäs­ty­nyt nyky­het­ken käsit­te­lys­tä, ei jää ener­gi­aa tule­vai­suu­den kuvit­te­luun. Akuut­tien krii­sien ja mur­ros­ten maa­il­mas­sa koros­tuu lyhyt­nä­köi­syys juu­ri sil­loin, kun oli­si näh­tä­vä pidem­mäl­le. Pysäh­dy­tään siis het­kek­si.

Teko­ä­lyn aika­kau­del­la tun­tuu, että maa­il­mas­sa kaik­ki muut­tuu, jopa mur­tuu, ja mie­leen hii­pii hel­pos­ti kii­reen ja riit­tä­mät­tö­myy­den tun­ne. Pitäi­si olla tie­toi­nen uusim­mis­ta tek­no­lo­gi­sis­ta kehi­ty­sas­ke­leis­ta ja muut­tua nopeam­min kuin omat kin­tut kul­ke­vat. Ei kan­na­ta kui­ten­kaan juos­ta kil­paa sen kans­sa, mihin teko­ä­ly mis­sä­kin het­kes­sä pys­tyy, ja mikä on uusin tont­ti, jon­ka se ihmi­syy­des­tä val­loit­taa. Se kyl­lä pys­tyy lopul­ta kaik­keen.

Sen sijaan kan­nat­taa raken­taa tule­vai­suut­ta sil­tä poh­jal­ta, mikä koe­taan itsei­sar­voi­sek­si jät­tää ihmi­sel­le. Teh­dä tie­toi­sia pää­tök­siä, mil­lais­ta maa­il­maa, yhteis­kun­taa, yri­tyk­siä ja kes­ki­näis­tä vuo­ro­vai­ku­tus­ta haluam­me vas­tai­suu­des­sa toteut­taa. Orga­ni­saa­tiois­sa pää­te­tään, mikä arvo inhi­mil­li­sil­le koh­taa­mi­sil­le ja kom­mu­ni­kaa­tiol­le anne­taan, ja miten ihmi­sen ainut­laa­tui­nen keho­mie­li tulee huo­mioi­duk­si.

Kriit­ti­nen ajat­te­lu ilman toi­voa on kyy­ni­syyt­tä.                                                                                                    Toi­vo ilman kriit­tis­tä ajat­te­lua on naii­viut­ta.

Elä­mäs­sä pätee niin usein sekä-että, ei joko-tai. Se, että on jon­kin asian puo­les­ta, ei tar­koi­ta, että oli­si tois­ta vas­taan. Ajat­te­lun ava­ruut­ta tar­vi­taan teko­ä­lyn suh­teen­kin. Samal­la kun raken­ne­taan luot­ta­mus­ta toi­veik­kaa­seen tule­vai­suu­teen, on näh­tä­vä myös syväl­le ihmi­syy­teen. Läs­nä ovat yhtä aikaa uudet ennen­nä­ke­mät­tö­mät mah­dol­li­suu­det ja ikiai­kai­nen inhi­mil­li­nen kes­ke­ne­räi­syys.

Teko­ä­lyn syn­nyt­tä­mä mur­ros on vas­ta alku­te­ki­jöis­sään. On help­po havai­ta, miten se suo­riu­tuu lukui­sis­ta työ­teh­tä­vis­tä ihmis­tä tehok­kaam­min, tai tekee ihmi­sis­tä nykyi­sis­sä roo­leis­saan tuot­ta­vam­pia. Puhe jää kui­ten­kin her­käs­ti pyö­ri­mään sen ympä­ril­lä, mitä teh­tä­viä voi­daan kor­va­ta teko­ä­lyl­lä. Tar­vi­taan näkö­kul­man vaih­ta­mis­ta sii­hen, miten kye­tään teko­ä­lyn avul­la luo­maan uusia mark­ki­noi­ta ja mah­dol­li­suuk­sia. Teko­ä­lyn todel­li­nen poten­ti­aa­li käy toteen vas­ta, kun ihmi­nen siir­tyy arvo­ket­jus­sa seu­raa­val­le tasol­le. Koh­ti koko­nais­val­tai­sem­paa ymmär­rys­tä, sys­tee­mis­tä ja stra­te­gis­ta ajat­te­lua — teko­ä­lyn kump­pa­ni­na, ei kil­pai­li­ja­na. On siis jat­ket­ta­va oppi­po­lul­la sekä ihmi­si­nä että ammat­ti­lai­si­na.

Teko­ä­lyn avul­la kan­nat­taa vivut­taa omaa kapa­si­teet­tia, ei antaa sen rapau­tua

Tek­no­lo­gia pyr­kii teke­mään elä­mäs­tä help­poa ja vai­va­ton­ta, pois­ta­maan epä­mu­ka­via töi­tä ja tun­tei­ta. Ja hyvä niin. Mut­ta vapau­des­ta tulee tur­han usein van­ki­la, ihan niin kuin muka­vuu­des­ta­kin. Se, ettei jotain tar­vit­se teh­dä, ei tar­koi­ta, ettei sitä kan­na­ta teh­dä. On syy­tä näh­dä, mikä on meil­le itsei­sar­voi­sen tär­ke­ää, ja näh­dä vai­vaa sen eteen.

Teko­ä­lyn myö­tä voi­daan näh­dä saman­kal­tai­nen pola­ri­saa­tio kuin his­to­rias­sa aiem­min­kin. Ennen mui­noin ihmi­set kul­ki­vat arjes­saan omin lihas­voi­min, mikä piti fyy­si­sen kun­non yllä. Tuli autot ja his­sit, jol­loin osa poru­kas­ta alkoi käyt­tää vain nii­tä, ja fyy­si­nen kapa­si­teet­ti alkoi rapau­tua. Toi­set piti­vät itsei­sar­voi­sen tär­keä­nä tree­na­ta, vaik­kei ollut pak­ko, ja onnis­tui­vat säi­lyt­tä­mään kehol­li­sen hyvin­voin­tin­sa.

Nyt sama on tapah­tu­mas­sa kog­ni­tii­vi­ses­ti. Teko­ä­ly kyke­nee tar­joa­maan val­miik­si pures­kel­tu­ja tuo­tok­sia, joi­hin osa tur­vau­tuu vail­la omaa vai­van­nä­köä. Osa pitä­nee itsei­sar­voi­sen tär­keä­nä kehit­tää myös omaa ajat­te­lua, ja säi­lyt­tää kog­ni­tii­vi­sen kapa­si­teet­tin­sa.

Samoin voi tapah­tua edel­leen myös emo­tio­naa­li­ses­ti. Toi­set tur­vau­tu­vat vai­vat­to­maan vuo­ro­vai­ku­tuk­seen teko­ä­lyn kans­sa, kun toi­set pon­nis­te­le­vat yhä sot­kuis­ten ihmis­suh­tei­den eteen.

Teko­ä­lyn integroi­mi­nen orga­ni­saa­tioon ei ole pel­käs­tään tek­ni­nen haas­te. Se on mitä suu­rim­mas­sa mää­rin kult­tuu­ri­nen ja inhi­mil­li­nen muu­tos­mat­ka. Kaik­ki palau­tuu lopul­ta ihmi­se­nä kas­va­mi­seen, mikä har­voin tapah­tuu täy­sin vail­la kipua. Jon­kin on mur­rut­ta­va antaak­seen tilaa uudel­le. Mut­ta juu­ri kipeim­pien tun­tei­den koh­taa­mi­nen vapaut­taa.

Inhi­mil­li­set teki­jät joko edis­tä­vät tai estä­vät orga­ni­saa­tioi­den uudis­tu­mis­ta. Kult­tuu­rin kehit­tä­mi­nen on aina joh­ta­jan kyp­syy­den armoil­la, ja edel­lyt­tää sik­si joh­ta­jal­ta val­miut­ta koh­da­ta omat rajoit­teen­sa. Häpeä saa voi­maa vai­ke­ne­mi­ses­ta. Mitä vähem­män sii­tä puhu­taan, sitä enem­män val­taa se vai­vih­kaa val­loit­taa. Kult­tuu­ri, jos­sa kye­tään käy­mään vai­kei­ta kes­kus­te­lu­ja kun­nioit­ta­vas­ti, raken­taa luot­ta­mus­ta, jon­ka tur­vin uskal­le­taan olla haa­voit­tu­via.

Teko­ä­lyn käyt­töön­ot­toa­kin hidas­ta­vat inhi­mil­li­set esteet: häpeän pel­ko, egon defens­sit, vai­keus sie­tää epä­var­muut­ta ja tar­ve suo­jel­la sta­tus­ta. Pel­ko oman mer­ki­tyk­sen menet­tä­mi­ses­tä voi joh­taa vas­tus­tuk­seen tai sii­hen, että teko­ä­lyä käy­te­tään vain pin­ta­puo­li­ses­ti. Estei­den voit­ta­mi­nen vaa­tii roh­keut­ta olla inhi­mil­li­nen.

***

Elä­mä on ryt­miä. Lepoa ja lii­ket­tä, pon­nis­te­lua ja palau­tu­mis­ta. Toi­von, että kesä tar­joi­lee sinul­le kau­nein­taan. Sil­lä kaik­ki se kau­nis, mitä ais­tein koem­me, on muis­tu­tus ihmi­sen kehol­li­suu­des­ta. Luon­nol­li­nen todel­li­suus saa lomal­la syr­jäyt­tää vir­tu­aa­li­sen todel­li­suu­den. Kai­ken ohi­kii­tä­vyys tekee het­kis­tä mer­ki­tyk­sel­li­siä. Myös kesäs­tä.

Kii­tos luki­jal­le. Mikä­li tah­dot jat­kaa kes­kus­te­lua, löy­dät minut osoit­tees­ta johanna.kukka@gmail.com